"En tykkää herkuista",
ja muuten vaan leivon koko ajan ;)

Juhlilla otan kuitenkin ennemmin suolaista, kun kakkua tai pullaa.
Yksi herkkupulla minulta kuitenkin löytyy,
ja nyt löysin siihenkin reseptin :)
Ja jostain kumman syystä "kaikki" reseptissä olleet aineet olivat loppu
tai loppuivat,
ja jouduin säveltämään taas jonkin verran,
mutta ei se makua haitannut!
pulla.JPG
2 pussia kuivahiivaa
2 dl maitoa + 3 dl vettä
1 dl sokeria
1 rkl kaardemummaa
1,5 tl suolaa
n. 15 dl jauhoja
150 gr margariiniä

Liota kuivahiiva 42 °c maito-vesiseokseen.
Lisää sokeri, kaardemumma ja suola sekä puolet jauhoista.
Sulata margariini ja lisää se taikinaan.
Lisää loput jauhot.
Anna nousta lämpimässä paikassa 
(kuten mikrossa) noin 20 min.

Kauli taikina noin 40 x 80 levyksi
(ensi kerralla kaulin vain 30 cm,
että saan hieman pienempiä pullia).
Tee täyte ja levitä se taikinen päälle
100 gr margariinia
1 dl sokeria
2 rkl vanilliinisokeria

Taita levy kahtia ja leikkaa siitä noin 2-2,5 cm levyisiä siivuja.
Kierrä siivut kierteelle ja taivuta hännät pullan alle piiloon.
Kotota pullia vielä hetki ja paista
225 °c noin 8-10 min

Pinnalle:
Voitele jäähtyneet pullat margariinisulalla ja ripottele päälle sokeriseosta.
20 gr margariiniä
1 dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria

Määrä voi tuntua suurelta, mutta ainakin sokeria siinä saa olla,
sillä pulla on muuten aika mauton.
Margariinia minulla ei mennyt noin paljoa.

Vinkki!
Jos haluat pakastaa pullat, voitele ja sokeroi ne vasta sulatuksen jälkeen.


Ja pullan kanssa maistuu minulle nämä uudet teemaut,
jotka posti toi :)

IHQ -mikä ihana nimikin (maku vaahtokarkki) :)
q2.JPG
ELMIIRA:
Otatko yhteyttä, niin saan ilmoitettua tietosi eteenpäin.
Mikäli Elmiira ei ole ottanut yhteyttä 17.3 menneessä, 
niin arvon uuden voittajan.

Toivottelen teille hyvää viikonloppua,
sillä huomenaamulla auton nokka suuntaa Helsinkiä kohti.
Odotan innolla muiden bloggareiden tapaamista :)

nimi.png