Päivät menevät vauhdilla ohi ja huomenna on jo torstai. Meidän perheen juhannuksen vietto alkaa silloin :) Maanantai aamuna veimme Miikan ja Eveliinan Seinäjoen juna-asemalle, josta he lähtivät elämäsä reissulle. Kolme seuraavaa viikkoa he kiertelevät Eurooppaa, matkakohteina Saksa, Tsekki, Sveitsi, Itävalta, Italia, Monaco, Ranska, Espanja, Belgia, Hollanti ja Tanska, mikäli aika riittää.
Blogiakin Eveliina alkoi pitämään matkasta, mutta ainakin vielä sillä on ollut samoja ongelmia julkaisujen kanssa kuin minulla. Blogi löytyy täältä

image.jpg

Me taas Mikin kanssa jatkoimme Seinäjoelta matkaa Helsinkiä kohti ja teimme sieltä päiväristeilyn Tallinnaan. Palasimme matkalta pari tuntia sitten. Yritin monta kertaa tehdä päivityksen pädillä, mutta ei! Ei onnistunut sitten millään :(

Me ollaan Mikin kanssa varmaan ihan hulluja. Ostimme nimittäin juhannukseksi vähän lisää tekemistä mökille :) Keittiön katto menee nyt sitten uusiksi ja lasten huoneesta puretaan kiinteät kaapit pois (jep, siitä joka me just tehtiin valmiiksi). Lisäksi maalaamme loppuun sen olohuone/tv-huone tilan :) Onneksi nuo malaustyöt voi tehdä, kun lapset on nukkumassa, niin jää aikaa heille :)
Viime viikolla laitoin vähän maalaisromantiikkaa mökille. Tuo vanha naulakko on etsinyt paikkaansa jo kauan, ja vihdoin keksin sille paikan. Se sai mennä makkarin seinälle, minun mamelukkien kanssa :)
image.jpg


image.jpg

Sängyn päädyssä meillä on ollut kolme itsetehtyä kangastaulua ja ne sai lähteä. Olen jo kauan haaveillut kanaverkkotaulusta, ja nyt kun löysin kirppikseltä halvan ja tarpeeksi ison kehyksen, sain sen tehtyä :)

image.jpg

Pari vanhaa tavaraa kotoa kaapin kätköstä mukaan, ja siinä se on :) Tai itseasiassa tuo pitsisydän on Italian tuliainen Burano saarelta.

image.jpg

Lapset on haettu hoidosta, tuliaiset on annettu ja päivien kuulumiset on vaihdettu. Ihmettelenkin tässä, miten paljon pienen lasten sisään jääkään sanomattomia asioita vain parin päivän aikana ♥ Nyt he katsovat onnessaan Paavo Pesusientä. Itse aloitan nyt pussien tyhjäyksen, mitähän kaikkea sieltä löytyykään ;)