Pääsiäinen meni meillä ainakin täysin herkuttelun ja ystävien merkeissä.
willaolivia38.jpg
Aloitimme pääsiäisen vieton perjantaina Emilian synttäreiden merkeissä. Itse juhlia vietämme vasta tulevana viikonloppuna, mutta eihän sitä sankaria ihan täysin ilman muistamista voinut jättää ;)
willaolivia34.jpg
Meillä lauantai oli trullauspäivä. Emilia meni oman kaverinsa kanssa kierrellen, Elle ja Alex taas käytettiin muutamalla sukulaisella ja ystävällä trullaamassa. Tässä vaiheessa kierros on päättynyt ja Alex halusi vaanpäästä vaatteista eroon :D
willaolivia31.jpg
Ilalla meillä oli vuorossa kokko, jota ei tänä vuonna saatu oikein syttymään. No ehkä parempi niin, sillä viime vuonna se syttyi vähän liiankin hyvin. Palokunta tuli nimittäin auttamaan sammutuksessa.
willaolivia33.jpg
Illat ovat olleet sen verran pimeitä, että nyt on nautittu viimeisistä kynttiläilloista
willaolivia35.jpg
Lapset ovat päässeet nauttimaan ulkona olosta, sillä laitoimme trampoliinin taas kasaan :)
willaolivia37.jpg
Ystäviä on käynyt kylässä ja uusia reseptejä on kokeiltu. Kokeilun alle pääsi myös Bostonpulla, johon laitoin sisään hieman erilaisen täytteen. Tämä pulla pääsee myös Eveliinan YO-pöytään.
willaolivia32.jpg
2,5 dl maitoa
25 g hiivaa
1 muna
1 tl suolaa
3/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl kardemummaa
7-8 dl jauhoja
75 g margariinia
Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon muna, suola, sokerit ja kardemumma. Lisää joukkoon jauhot ja lopuksi sulatettu rasva. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.

Täyte:
3 dl maitoa
1 dl vaniljakreemijauhetta
1 prk karpalotuorejuustoa
Vatkaa maito ja vaniljakreemijauhe sekaisin ja anna seoksen tekeytyä viitisen minuuttia. Lisää tuorejuusto.

Kauli taikina ja lisää taäyte. Kääri taikina ja leikkaa siitä noin 6 cm kokoisia paloja. Laita pullaviipaleet vuokaan leikkauspinta ylöspäin vieretysten. Anna kohota hetki liinan alla. Voitele pullat munalla ja paista 200°c  uunissa noin puoli tuntia tai kunnes kakku näyttää kypsältä. Pursota "piparisokeria" päälle.


Kattaus on puoliruokaa, ja pitäähän sitä tee/kaakaokin juoda sitten kauniista kupista ;) Tein jokin aika sitten Romanticosta tilauksen, jolloin minulle tuli myös nämä aivan ihanat Liva lattekupit. Mä oon niin in looove ♥
Mitenkäs sitä sanotaan...? Ihminen jonka lemppariväri on harmaa, on tylsä. Tässä tapauksessa täytyy sanoa, että minä olen sitten tosi tylsä ;D
willaolivia36.jpg

Ihanaa, kun aurinkokin on tullut taas kuvioihin ♥ Vieläkun saisi sen virran jostain ;)