Meillä on Mikin kanssa pitkä taival takana. Olemme olleet yhdessä 26 vuotta, joista olemme olleet naimisissa 20 v. Hääpäivää lähdimme juhlistamaan Unkarin pääkaupunkiin Budapestiin.
Budapest%202015%20020.jpg
Säiden suhteen meillä osui täydelliset päivät, kun ajatellaan että matka oli vapun aikaan. Yhtenä aamuna ajattelimme, että tänään sataa, mutta onneksi sateenvarjoa me ei tarvittu. Lämmintäkin oli joka päivä yli 20  :)
Olimme ajatelleet ostaa metrokortit, mutta karttaa tutkiessamme huomasimme, että kaikki oli kävelymatkan päässä. Meille kävelymatka tarkoittaa sitä, että 5 km ei ole matka eikä mikään.  Ensimmäisenä päivänä päätimme matkata kohti Tonavaa. Matkan varrelle osui myös Kauppahalli Great Market Hall, jossa alakerran pääosassa oli tuoreet vihannekset ja hedelmät sekä käsi- ja puutyöt.
Budapest%202015%20024.jpg

Budapest%202015%20027.jpg

Budapest%202015%20035.jpg
Yläkerrasta löytyi varsinkin paikallisten suosimia ruokapaikkoja ja ei mikään ihme, kun hintoja katsoi :)
Budapest%202015%20036.jpg
Noiden täytettyjen patonkien hinta oli meidän kurssilla noin 6 € ja niiden pituus oli reilu puoli metriä :D
Budapest%202015%20039.jpg
Kauppahallilta suuntasimme Tonavaa kohti, jossa meitä odotti Vár -Buda castle
Budapest%202015%20046.jpg
Széchenyin ketjusillalla piti tietysti ottaa pakolliset kuvat ;)
Budapest%202015%20051.jpg
Mulla on tuo nätti tukka tuossa kuvassa vielä :D
Budapest%202015%20093.jpg
Ketjusillan toisella puolella oli todella kaunis puistoalue, Budan kukkulat
Budapest%202015%20080.jpg
Puiston siimenissä näki pilkahduksen Citadellavuoren huipulla olevasta Vapaudenpatsaasta.
Budapest%202015%20084.jpg
Budapest on todella tunnettu monista kylpylöistään. Meilläkin oli uikkarit mukana, mutta kaupungissa itsessään oli niin paljon katseltavaa, että luovuimme kylpylä ajatuksesta jo ensipäivinä.
Budapest%202015%20089.jpg
Kauppatarjonta oli laaja ja hintataso edullinen. Tässä kuva yhdestä paikallisesta sisustuskaupasta.
Budapest%202015%20098.jpg
Budapestin teitä oli ihana kävellä, sillä itse rakastan vanhoja taloja rauta-aitoineen ja -portteineen.
Budapest%202015%20108.jpg
Erästä kujaa kävellessämme törmäsimme kaupunkipuutarhaan, josta sai vuokrata oman palstan.
Budapest%202015%20113.jpg
Ferenciek tere Budapestin oma Flat Iron Building (NYC:ssä)
Budapest%202015%20132.jpg
Talot olivat täynnä toinen toistaan kauniimpia koristeita.
Budapest%202015%20138.jpg
Hääpäivän iltana kävimme syömässä kiinalaista ruokaa ja jatkoimme matkaa Tonavan rannalle viinipullon kera. Auringonlasku oli todella kaunis ♥
Budapest%202015%20145.jpg

Budapest%202015%20146.jpg

Budapest%202015%20153.jpg
Tunti myöhemmin maisema näytti tältä.
Budapest%202015%20169.jpg

Budapest%202015%20173.jpg
Budapest tarjosi useita yllätyksiä kaduillaan.
Kaduilta löytyi tekstejä
Budapest%202015%20053.jpg
ruumiita ;)
Budapest%202015%20239.jpg
kauniita patsaita
Budapest%202015%20118.jpg
todella upeita kaivonkansia
Budapest%202015%20156.jpg
hieman sotkettuja postilaatikoita
Budapest%202015%20216.jpg
lisää patsaita
Budapest%202015%20219.jpg

Budapest%202015%20223.jpg

Budapest%202015%20224.jpg

Budapest%202015%20226.jpg
ja sitten jotain vanhasta tyylistä aivan poikkeavaa...
Budapest%202015%20155.jpg
Budapestissä oli muutenkin osattu yhdistää vanhaa ja uutta, kuten tässä rakennuksessa.
Budapest%202015%20202.jpg
Eräs näyttävistä rakennuksista oli paikallinen rautatieasema
Budapest%202015%20230.jpg
ja samainen rakennus sisältä
Budapest%202015%20237.jpg
Viimeinen päivä meillä meni puistossa todella lämpimästä päivästä nauttien
Budapest%202015%20244.jpg
lintujen kuhertelua katsellen
Budapest%202015%20249.jpg
kukkaloistossa
Budapest%202015%20214.jpg
koulujen päättäjäistunnelmissa. Tytön asu oli ainakin tämän koulun yhteinen koulunpäättäjäisasu.
Budapest%202015%20252.jpg

Kuvat (muutamaa lukuun ottamatta) on otettu Canon PowerShot G1